keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Blogi hiljaisuus päättyy

Jo on vierähtänyt aikaa viime päivityksestä! Nyt voisi ryhdistäytyä tälläkin saralla uuteen vuoteen! Treenattu ollaan agilitya heti uuden vuoden puolella eli 1.1. ja kivaa on ollut! Lähinnä keinua, raivo-kontakteja ja vähän myös ratapätkää molemmille pojille. Rottakin on tämän vuoden puolella päässyt jo kahdesti treenaamaan. Rotta on kyllä kypsynyt vähän pidemmän tauon aikana ja tuntuu menevän entistä lujempaa? Tai sitten vain muistan, että meni hitaammin...


Viime vuosi 2013 oli tapahtumia täynnä. Elämän iloa, menetyksen surua ja samalla myös onnistumisen tunteita! Pienen ihmisen liittyminen arkeen tuo aina omat haasteensa ja laittaa asioita myös uuteen tärkeysjäjrjestykseen. Se mikä oli ennen todella tärkeää, ei olekaan enää ihan niin tärkeää, eikä se haittaa... se kuuluu asiaan :) Tuleepahan vähän perspektiiviä elämään, että mikä täällä OIKEASTI on tärkeää <3

TAKUN kanssa viime vuosi oli agilityn puolella yhtäaikaa onnistunut ja epäonninen. SM-kisoissa onnistuttiin jälleen ankkurina 3. kerran peräkkäin nollapakon alla, eikä tarvinnut lähteä vieläkään SM-kisoista kotiin ilman mitalia! Sekin vuosi varmasti vielä koittaa... Yksilöpuolella SM6 lämmittää mieltä, vaikkakin omat aikaa kuluttaneet virheet molemmilla radoilla EDELLEEN kalvaa ja ketuttaa... mitali yksilöpuoleltakin oli NIIN lähellä! Noh... ei ollut meidän vuosi. Karsinnat harmittaa ihan hirveästi. Viisaana olisi pitänyt jättää ne kokonaan väliin kun tuntuma omasta koirasta ei ollut normaali ja lopulta se tuntuma piti paikkansa kun karsinnoissa juoksin kipeän koiran kanssa :( Onneksi ei kuitenkaan mitään vakavampaa kuin tulehtuneet anaalirauhaset, jotka nyt on poistettu kiusaamasta koiraa! Tämän vuoden tavoitteena Takun kanssa on nauttia taitavan koiran kanssa juoksemisesta radalla ja ylläpitää hyvää meininkiä ja asennetta! Kaikki tuloksethan ovat vain hyvän ohjauksen ja mielen sivutuotetta :)

NOAHN viime vuosi oli sekin agilitypainotteinen. Jälkeä ajettiin luvattoman vähän, vaikka silläkin saralla päästiin vähän eteenpäin. Tottiksessa saatiin seuruu jotakuinkin valmiiksi ja nouto luovutusta vaille valmiiksi. Puruissa ei mitään ihmeellistä, muutama hyvä treeni. Tämän vuoden tavoitteena onkin saada tottis koekuntoon ja ehkä syksyllä BH-koe. Purut on nyt auki... katsotaan mitä aletaan tekemään... Tokossa voisi startata ALO- ja AVO-luokassa loppuvuodesta, jos vaan siltä näyttää. Siihen ne meidän tokoilut sitten jääkin :) Agilityssa tavoitteena hioa mun pientä mustaa timanttia vielä lähemmäs täydellisyyttä ja varmuutta. Paljon treeniä takana ja vielä enemmän edessä! TopTeamiin aiotaan Noahn kanssa hakea, mikäli sellainen järjestetään ja kouluttajat miellyttää. Arvokisoihin pääsy on tavoitteena ja siellä pyrkimys keskittyä omaan tekemiseen ilman tulospaineita tai -odotuksia.

ROTTA pääsi vihdoin ja viimein korkkaamaan koeuransa Timon kanssa ja sai hienon IP1-tuloksen! Valitettavasti vaan siihen päättyi Rotan treenivuosi kun sillä todettiin hauisjänteen tulehdus jonkin aikaa kestäneen ontumisen jälkeen. Nyt treenitauon ja levon jälkeen on ainakin toistaiseksi ollut ontumatta, vaikka vähän agilitykentällä ja tottistelemassa onkin käynyt. Rotan vuosi oli muutenkin hieman tapaturmainen kun jouduttiin alkukesästä hoitamaan pitkään katkennutta kynttä ja lisäksi vielä kesällä kyynpureman tuomat härdellit... Rotalle toivotaan siis tästä vuodesta paljon parempaa ja terveempää! Tavoitteena Timolla ainakin IP2 ja IP3.

MILON vuosi oli lyhyt ja vähemmän miellyttävä :( Tammikuusta alkaen Milo alkoi tihenevässä määrin saada epileptisiä kohtauksia ja kesäkuussa lopulta jouduttiin aloittamaan lääkitys. Lääkitys ei auttanut ja kahdesti päädyttiin päivystykseen pitkittyneen statuksen vuoksi... toinen näistä kerroista oli se viimeinen... Lääkityksen aloitukesn jälkeen Milo ei ollut enää oma itsensä ja lisäksi nivelrikkoinen etutassu selvästi vaivasi ja oli kipeä kipulääkkeistä huolimatta. Joskus olen tehnyt päätöksen, etten itseni vuoksi pidä koiraa väkisin tässä maailmassa... vaan kun koiran on helmpompi olla muualla ilman kipuja ja stressiä, on se pääsyn sinne ansainnut. Milo oli minulle erittäin tärkeä ystävä. Sen kanssa kuljettiin monenlaiset elämänvaiheet ja tilanteet läpi yhdessä. Milon kanssa pääsin tutustumaan moneen eri harrastuslajiin ja juuri niin pitkälle kuin oma mielenkiinto riitti...Milolle kun kelpasi kaikki... monesti on nyt syksyn aikana ollut Miloa ikävä, mutta aina vahvistuu tunne oikeasta päätöksestä, sillä Milo oli koira, joka eli työlle ja toiminnalle... kun se vietiin pois, ei paljoa jäänyt elämää jäljelle. Raskain tuntein siis päästin irti rakkaasta ystävästä, jonka on nyt hyvä olla... muistoja ei onneksi kukaan voi viedä pois ja ne kantavat Miloa edelleen mukana vuodesta toiseen <3