Elämä jatkuu...

On ihmeellinen asia miten elämä jatkuu, vaikka yksi on poissa. Se ei silti tarkoita, että olisi unohtanut pois lähteneen... joskus kuullut jostain sanonnan, että "tuleen ei saa jäädä makaamaan" ja näinhän se on. Milo oli mun elämäni koira. Sille kelpasi kaikki, ihan kaikki hommat ja kaikkea se veti täydellä sydämellä kunnon asenteella. Itseasiassa kaikki mitä sen kanssa tehtiin tuntui ihan liian helpolta, koska se vaan oppi kaikki ja vielä nautti kaikesta. Kuvittelin, etten moista koiraa enää koskaan tule saamaan, mutta vielä täydellisyytensä lisäksi Milo jätti mulle toisen täydellisen, Noahn. Se varmaan tiesi, että tarvitsen Noahn kaltaisen koiraystävän kun häntä ei enää ole. Ennen kaikkea Milo oli rakas ystävä kotona ja arjessa, maailman helpoin koira, jonka tunsi kuin omat taskunsa  <3

Viime aikoina tämä koiraelämä ei ole ollut muutenkaan mitään iloja ilojen perään. Lähinnä päinvastoin. Milon lisäksi Rottaa puri kyy heinäkuussa, Takulla anaalien poisto ja Noahn mysteerinen polvioireilu... joskus vaan kaikki tulee kerralla niskaan. Rotta on kuitenkin tervehtynyt puremasta ja on menossa ensimmäiseen suojelukokeeseen Timon kanssa ensi lauantaina. Taku kävi leikkauksessa ja on parantunut siitä erinomaisesti, että kaipa tässä taas radoille kohta pääsee. Noahn polvi on ihan mysteeri... rauhoituksessa polvesta ei löytynyt mitään rakenteellista vikaa, niin kuin ei myöskään röntgenistä. Fyssarilla löydettiin aristusta oik. polven nivelraossa, joka saatiin hoidettua. Noah on ollut täysin oireeton, joten olen sen kanssa tehnyt tottista ja ajanut jälkeä. Ensi viikolla mennään vielä näyttämään polvea toiselle lääkärille, mutta luulen, että jätetään suositeltu polven CT-kuva tältä erää myöhemmäksi, mikäli polvi vielä oireilee. Vedetään ihan normaalisti ja katsotaan miten käy.

Elämä jatkuu, joten blogin päivityksetkin jatkuu...