Kaikenlaista on siis ehtinyt tapahtua tässä välissä. Viimeisen kuukauden aikana tosiaan Noahin tapaus, lapsilla toistuvia korvatulehduksia molemmilla ja viimeisimpänä olin itse viikko sitten kilpirauhasen poistoleikkauksessa, joten ihan normaali tylsä perusarki olisi toistaiseksi tervetullut meille. Caja on hurjasti kasvanut ja kehittynyt sitten viime tekstin. Hän on nyt n. 34cm korkea ja 6,5kg kaikessa 17vkon iässään. Eipä tarvitse pelätä, etteikö mediksi jäisi! Toivomuksena olisi kuitenkin yli 40cm korkeus, mutta katsotaan miten käy. Noah ei ole nyt treenannut agilitya neljään viikkoon, mutta tarkoituksena olisi esteille mennä taas parin viikon päästä. Eilen oli fyssari ja siellä löytyi pari nikamalukkoa ja jähmeä SI-nivel. Tiedä sitten missä jumittanut kun mitään ei olla edes tehty tai onhan se voinut silloin karkureissullaan kieriä vaikka minkälaisia mäkiä alas. Lihaskunto on myöskin edelleen vajaa ja vähän saisi olla enemmän tavaraa nahan ja luiden välissä, jotta olisi jotain mistä lihaksia rakentaa. On ollut jotenkin tosi vaikeaa lihottaa Noahia, mutta lisää ruokaa vaan. Ensi viikolla aloitetaan tehostettu peruskunnon kohotus eli käydään muutaman kerran pyörälenkillä, jotta saadaan rasituksen sietoon kestoa ja ehkä vähän pattia takaisin ja sitten kevyesti aloittaen esteille. Kisoihin olin ajatellut mennä vasta marraskuussa. En todellakaan halua kiirehtiä tämän kanssa ja rikkoa koiraa, joka vetää täysillä lihaksilla tai ilman. Harmittaa kyllä sinäänsä ihan tosi paljon kun juuri Noah oli hyvässä kisakunnossa kevään lajitauon jälkeen ja taas saa aloittaa alusta uudelleen... mutta tätä tämä meidän agility on ollut koko Noahin uran. Pitkää taukoa, vähän treeniä ja taas pitkää taukoa. Tasaista parin vuoden rutiininomaista harjoittelua ei ole meillä koskaan ollut ja se kyllä myös näkyy koirassa, jonka kovalevy tyhjenee aina tauon aikana.
Muuten koiralaumaan kuuluu tosi hyvää! Noah ja Rotta ovat molemmat hyväksyneet Cajan laumaan. Tosin kovassa kurissa tulokas on ollut, joten ei ole jäänyt epäselväksi hänen paikkansa arvojärjestyksessä. Noah ja Caja ovat tosi hyviä kavereita ja leikkivät paljon yhdessä sisällä ja ulkona. Rotta taas osoittaa ylempää ylemmyyttä lähes kokonaan ignooraamalla koko pennun. Saa olla olemassa ja saa olla, vaikka ihan liki, mutta siinä se sitten niiden välinen kontakti onkin. Vähänkö on Caja aina otettu niistä harvoista kerroista kun Rotta nuuskii tai huomioi sitä... ei tiedä pentu miten päin pitäisi sen jälkeen olla kun on ollut "jumalalle" olemassa :D
Hauskaa on ollut tutustua itsekin uuteen rotuun ja persoonaan. Aika erilainen on espanjalainen näihin totuttuihin paimenrotuihin verrattuna. Suurin ero taitaa ainakin Cajan kohdalla olla sen coolius eli ei turhia intoile tai hössötä. Koira, joka on täyttä asiaa tai ei sitten ollenkaan, mutta se sopii mulle. Ehkä mä jotain sellaista vähän hainkin ja mä aikoinaan ihastuinkin sen Fridan vähän ylimieliseen olemukseen. Arjen, ehkä vähän itsenikin yllättävänä ominaisuutena on voimakas ympäristö terävyys. Eli kaikki ympäristö pitää huomioida ja lisäksi aika paljon kommentoida asioista äänen kanssa, joten meillä pöhistään aika paljon ja se on mulle henkkoht ehkä hieman kuluttava asia. Mä en sitten voi yhtään sietää turhan pöhisijöitä, joten kyllä on meillä treenattu luopumista asioista enemmän kuin paljon!! Tässä asiassa ehkä pääsee helpommalla normi bcn tai kelpien kanssa kun se vartioimisvietti puuttuu latauksesta. Samalla agilityhalleissa, jossa on paljon muita koiria on kovin vaikeaa pienen perron olla kommentoimatta, mutta me ollaan tätä ihan varta vasten käyty harjoittelemassa ja vietetty aikaa muutamassa kisassa ihan vain hengaillen. Noah on ollut alkuun mukana näyttämässä täydellisyyden mallia ja sitten ollaan oltu ihan kaksistaankin. Jonkin verran ollaan tässä menty eteenpäin. Tukitoimena tälle koirareaktiivisuudelle ollaan käyty paljon pentutreffeillä, jotta Caja saisi itsevarmuutta muiden koirien keskuudessa. Tämä varmaan vähän on auttanutkin kun on ollut niin paljon kivoja leikkikavereita. Haluan kuitenkin opettaa Cajalle kisoihin ja tapahtumiin rentouden olla, ettei tulevaisuudessa kulu energiaa mihinkään turhaan. Tämänkin takia olen ehkä pitänyt ns."lajitreeniä" tauolla sen aikaa, että saisin Cajan yleisesti luottavaisemmalle mielelle hallissa ja sitä kautta onnistuneempia treenejä. Agilityn parissa ollaan jopa sen verran opeteltu, että Caja on kipittänyt matalaa puomia kerran, muutaman kerran kontaktitreineriä, kierretään siivekettä ja mennään putkeen. Siinäpä se. Niin ja tietysti ollaan opeteltu asennetta kentälle. Nyt on kuitenkin ollut sen verran taukoa hallitreeneistä... varmaan kolme viikkoa, että pitäisi mennä ihan vaan ympäristöharjoituksen vuoksi tekemään siivekkeen kiertoja ja putkea.
Syksy alkaa olla jo pitkällä ja kelit on olleet ihan mahtavan aurinkoisia! En sitten tiedä milloin viimeksi olisi ollut näin hienot syyskelit ja etenkin näin pitkään! Lenkkeily menee siis melkein terapiasta :)
Tästä tämä taas lähtee!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti