maanantai 25. helmikuuta 2013

Janakkala 24.2.

Eilen päästiin sitten Noahn kanssa taas kisakentille ja lopputulemana kolmesta radasta 2xhyl ja nollavoitto! Nyt Noahlta puuttuu enää yksi nolla 3-luokan lipusta  : )   Mitään yllärivirheitä ei radalla tullut vaan kaikki on tiedossa ja pitäisi laittaa treenin alle kunhan saadaan nyt koira kunnolla kuntoon. Heidi Viitaniemi oli tuomaroimassa kaksi viimeistä rataa ja voin kyllä sanoa, ettei helpolla päästänyt. Hyppäri varsinkin oli vaikeampi kuin 3-luokan hyppärit pitkään aikaan, eikä agiratakaan ollut mikään helppo.


Ekalla radalla muuten hyvä menoa, mutta vieras rengas (kapea vaaleansininen ja valkoiset seinät) oli turhan jännä ja Noah hyppäsi renkaan sivusta. Radalla en tätä huomannut, joten jatkettiin menoa ja hyllytettiin sitten myöhemmin uudestaan  : D  Noah ei oikein vielä kestä kovaa vedätystä ja tulee helposti esteiden ohi jos etäisyys on liian pitkä. Eli meidän pitäisi treenailla vähän mölli tykkiratoja, joita ei ollakaan pitkään aikaan treenailtu. Jounin radat on treeneissä aina sellaista piiperrystä.


Toiselta radalta sitten napsahti nollavoitto! Rata oli paljon mutkikkaampi ja haastavampi, joten kaipa me oltiin enemmän kotona tällä radalla... Pikku kauneusvirheitä, kuten unohtunut jarrukäsky ennen 3. putkea ja  keppien sisäänvienti oli ihan Noahn oma sovellus.... mitä sitä tyhjyyteen mennään kun rata on kerran toisessa suunnassa  : )  Viimeisessä kurvissa myös ikävän näköinen kaatuminen takapäällä.




Viimeinen rata oli hyppäri. Rata lähti hyvin ja onnistuttiin menemään jopa se omituinen rengas, mutta kepie olisi pitänyt hakea itsenäisesti aika kaukana ohjaajasta ja pujotella sitten yksin loppuun ja tyhjyyteen, tässä siis loppui sitten meidän tämänhetkiset tekniset taidot kepeillä. Ei oikein löydetty keppejä, lopetettiin ekalla kerralla liian aikaisin, toistolla ok, mutta siinäpä se sitten olikin. Noahn kanssa kun katoaa rytmi radalla, niin sitä ei enää takaisin saa... meni jo.


Seuraavat kisat molempien poikien kanssa Lempäälässä 2.3. !! Noahn radat tuntuu olevan koko ajan ihan juuri ja juuri hanskassa, ihan veitsenterällä mennään ja virhe ei ole paljosta kiinni, mutta asenteella vedetään! Vielä kun saatais ohjaajan nuppi ja luottamus mukaan radoille...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti