maanantai 16. syyskuuta 2013

Tapahtui viime viikolla

Viime viikolla oltiin poikien kanssa pariin otteeseen treenaamassa agilitya ja lisäksi Noah pääsi tottistelemaan, puruihin ja vielä jäljellekin, monitoimi keepi <3

Tiistaina ajeltiin Sastamalaan koko lauman kanssa tekemään Rotalle valmistelevaa treeniä kokeeseen. Siinä sivussa vähän treeniä myös Noahlle. Toimittiin Noahn kanssa häiriönä paikkamakuussa yhdelle toiselle kokeeseen osallistuneista koirista. Treenattiin seuruuta, (pituutta, temmon muutoksia ja käännöksiä), lisäksi vähän eteentuloa ja loppuun eteenlähetys vieraalla kentällä. Seuruu alkaa jo selvästi olla kestävällä pohjalla ja Noah on oppinut oikean viretilan liikkeeseen, joten nyt voidaan pidentää seuruuta ja alkaa opettaa jääviä. Eteentuloon tarvitaan vielä paljon vahvistetta, että saadaan siihen varmuutta. Tulee kyllä eteen, mutta epävarmuus näkyy omaan silmään. Eteenlähetyksen Noah on oppinut aika hyvin, etenkin erittäin vähäiseen treenimäärään nähden. Lähti ihan ok:sti vieraallakin kentällä eteen, tosin ongelmia tuotti KAKSI palkkaa päädyssä ja keepin piti tulla takaisin kysymään kumpi on meidän :D   Uudella lähetyksellä valitsi "sen toisen". Lopuksi lähetin vielä uudestaan hakemaan oman. Puruissa Noah toimii Timon kanssa ihan ok, mutta tällä kertaa löydettiin raja oman lauman maalimiehen kanssa työskentelyssä. Noah ei kyennyt haukkumaan löysille liikkumatonta Timoa, vaan passivoitui täysin mun jalan viereen. Saatiin siitä kuitenkin nousemaan uudestaan ja lähti hyvin taas käyntiin. Hyviä hyppyjä saatiin tyynyyn kaikesta huolimatta!

Torstaina piti mennä ottamaan vähän kontakteja ja keppejä, mutta hallissa oli valmiiksi niin kivan näköinen juoksurata, että pakkohan sitä oli mennä :)  Ajattelin sen olevan helppo juttu, mutta eipä se ollutkaan kun mukaan lisättiin lopun eteenlähetys palkka... jep... siinä sitä sitten hinkattiin molempien kanssa... Hauskaa meillä kuitenkin oli! Perjantaina ajelin vielä hallille tekemään Noahlle keinua, takaakiertoa ja vähän käteen tuloa, koska jostain ihmeen syystä Noahn fokus on viime aikoina ollut kaikkialla muualla kuin mun kädessä?! Ihme juttu... ;)  Lisäksi sitten vähän keppien avokulmaa, joka meni ihan okei. Liikkeessä hakee hyvin, mutta ilman kunnon vauhtia ajautuu helposti toiseen väliin. Lisää treeniä siis.

Sunnuntaina Noah pääsi taas yksinoikeutetusti treenaamaan. Kävin polkemassa esinejäljen Noahlle ja lisäksi treenattiin noutoa. Jälki oli täysin suora osittaisilla nameilla ja esine n.20askeleen välein, yhteensä 4 esinettä. Ihan okei treeni, mutta vielä ei mitään suurta ahaa-elämystä esineillä. Jatketaan siis harjoituksia tälläkin saralla. Noudossa itse nouto alkaa olla aika hyvä, mutta luovutus tarvitsee vielä vahvistusta. Olen paljon tehnyt pitoja sisällä, mutta eilen huomasin, että Noah alkaa tarvita noutoon lelupalkkaa, jotta saadaan hommaan kestävyyttä eli treenit siirretään ulos.

Kamalaa kun katsoo viime viikon treenejä, niin eihän Taku ole päässyt treenaamaan kuin kerran... mulla ei vaan jokseenkin riitä motivaatiota tehdä sen kanssa tottista vaikka paremminhan se nyt osaa kuin Noah. Kun ei ole kisatavoitteita oikein missään, niin treenimotivaatio on aika huono. Agilitya ei Takun kanssa ole voinut treenata kuin maksimissaan kahdesti viikossa koska vire laskee, joten täytyy tässä nyt katsoa mitä tuon oravan kanssa vielä tekisi?!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti