torstai 25. helmikuuta 2016

Lepoa, tottista ja maliliitoa

OUJEAH! Noah on oppinut paremman vireen meidän tottistreeneihin! Oikeastaan sen mikä sillä on aina ollut kentillä, mutta tuo agilityhalli loi sille aikamoisen haasteen vietillisesti. Perjantaina treenattiin "tyhjällä" kentällä ja eilen esteiden ja radan rakennuksen lomassa.Nyt tehtiin hyvällä intensiteetillä töitä, muttei kuitenkaan ihan yli. Paikkamakuulla olen nyt muutaman treenin aloittanut ja se tuntuu auttavan oikean viretason löytymiselle. Seuruussa käytin sekä nami, että lelupalkkaa. "Kesken" suorituksen klikkerillä vahvistaen namipalkkaa ja "JES"-vapautuksella pääsee lelulle. Treenattiin perjantaina myös liikkeestä maahanmenon alkeita ja ihan vaan paikoillaan istumista. Maltti on nyt se asia millä me lähdetään viimeistelemään tottista koska en halua sellaista kieliposkella silmät hyrränä tehtävää seuruuta, vaan koiran kuuluu kyetä asettumaan seuruuseen ja muuhunkin tekemiseen  :)

Rotan kanssa otin perjantaina ja eilen helppoa kontaktien vahvistelua ja keppitreeniä taas loppuosan ohjureilla. Katsotaan koska uskallan niitä treeneistä ottaa pois... ehkä joskus sekin pitää tehdä  :D Rotan kanssa on kyllä kiva tehdä hommia, kun se haluaa miellyttää ja tehdä oikein. Keskittyy tosi hyvin ja kuuntelee. Kestää kuitenkin sanomisen ja kuittaa sen parilla haukahduksella. Meillä alkaa ihan kehittyä tällainen "meiän tiimi"-henki  :D  Paljoa en uskalla noin isoa koiraa treenata. Etenkin ottaen huomioon, että on tehnyt aksaa tosi vähän ja on jo 6-vuotias koira. Kerta viikkoon, joskus ehkä kaksi kertaa saa riittää sille, eikä paljoa rankkoja treenejä. Mielenkiinnolla osotan huhtikuun fyssarituomiota, että onko meidän agilitylla ollut vaikutusta. Rotta kun on nyt viime aikoina ollut tosi hyvässä kunnossa ilman mitään mainittavaa jumia!

Tässä Rotan perjantaista hyppytreeniä yhdellä esteellä. Hyvin taittuu vähän isompikin koira hyppelemään ja aika ketterä tuo lopulta on kokoisekseen  :)




Ja vielä Takun ja mun nollavoitto ystävänpäivältä  <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti