sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kisoja, treenejä ja outoa käytöstä

Huhheijaa... viime tekstistä onkin kulunut jo tovi ja sen jälkeen ollaan tehty vähän kaikenlaista. Treenattu, kisattu, kisattu vähän lisää ja vieläpä käyty taaaaas tohtorilla.

Viime viikon keskiviikkona käytiin 5.5. olleiden kisojen alla treenaamassa ekaa kertaa ulkokentällä kun kisatkin oli hiekalla. Juoksu-An kanssa oli hieman hakemista ulkokentällä alkuun koska Noahin fokus oli liikaa edessä, eikä alas, jolloin herkästi hyppäsi kontaktipinnan yli. Oli pakko siirtää bumpperi alastulolle kontaktipinnan rajaan, jotta sain Noahin ajatuksen alemmas. Muuten ihan ok treeni.

5.5. korkattiin kisat piiitkästä aikaa. Viimeksi ollaankin kisattu ajatuksella tammikuun lopulla ja pääsiäisenä käytiin extempore neljä starttia. Päivä oli tosi kuuma ja Noahista valitettavasti sen huomasi. Radalla taisi kulkea ihan ok, mutta pientä löysyyttä oli havaittavissa. Eka startti jäi kuvaamatta, mutta virhe tuli Alta ja puomilla palautin kontaktille kun askelsi sivuun, joten siitä hyl. Keskimmäisellä radalla Noah tiputti ensimmäisen riman ja siitä häiriintyneenä 3. esteen takaakierrolla pyörittiin, josta sitten kielto. Loppu rata vedettiin puhtaasti läpi ja puomin pyssäri oli hieno!! Videolta katsottuna ensimmäinen rima taitaa tulla alas koska Noah selvästi lähtee hyppäämään esteen varjoa. Ensimmäisten ulkokisojen haasteita. Viimeisellä hyppärillä tehtiin nolla, mutta aika ei ihan ollut meidän oma. Tosin keskivaiheilla rataa oli ärsyttävä niisto ilman ohjaajan liikettä suoraan putkesta ja tämä on meillä ihan valtavan huono  :P  Pitäisi vahvistaa niistoon ja liikkumattoman ohjaajan käteen tuloa... pakkovalssit ja niistot.





Perjantaina oli välipäivä ja huilattiin koska lauantaina oli vuorostaan kisat Kirkkonummella ja illalla vielä ne Jannen treenit. Kirkkonummen kisoissa Noah käyttäytyi radalla ihan oudosti. Jo ekalla radalla oli huomattavissa Noahin hyytyminen... se ei meinannut lähteä kunnolla kiihdyttämään Alle, vaikka putkilla sitten syttyikin taas. Tällä radalla harmittavasti yksi putken kylkeen valunut käännös ja hyl, muuten puhdas rata. Keskimmäisellä radalla taas hyytyminen ennen keinua, tosin sitä ennen oltiin pyöritty kepeillä väärään suuntaan ja keppien läpi puomille, josta hyl. Puomin kontaktikaan ei ollut mikään paras... Hyppärillä sitten taas puhdas rata, mutta nyt Noah ihan totaalisesti puolivälin jälkeen hyytyi. Ei vaan tullut. Aikakin sen jo näytti ja sijoituskin taisi olla jotain 10./30?!  Meinasin jättää Jannen treenit väliin kun olin varma, että se on nyt rikki tai sydänvika tai muuta, mutta meninpä sitten kuitenkin illalla treenaamaan ja katsomaan onko pohjalla eroa. Otettiin puolet kevyempi treeni varmuuden vuoksi. Jannen treenissä ei ollut mitään tällaista nähtävillä, tosin aika pätkissä tehtiin.





Noh, lopputulemana ajattelin, että sillä on vaan huono kisakunto kunnes nyt torstaina treenasin ulkokentällä rataa ja koira jäi jo ekalla toistolla hyytämään esteellä 15. Nollarata tehtiin ja yritin uusintaa, mutta hyytyi taas. Siihen sitten jäi tämä treeni ja perjantaina eläinlääkärille terveystarkkiin, jossa kaikki kuitenkin hyvin. Tämän lauantain kisat peruutin, sillä en halua Noahin kanssa nyt treenata ennen kuin tiedän, että sen on varmasti kunnossa. Keskiviikkona lähdetään Espanjan reissulle ja vien Noahin hoitoon Helsinkiin. Samalla reissulla vien sen fyssarille tsekkiin, josko sillä on jotain lukkoja tai muuta, jotka aiheuttaa moista hyytymistä kun pitäisi useampaa estettä puskea perättäin. Mikäli siellä ei ole mitään, niin sitten ei auta muu kuin lähteä korjaamaan koiran korvien väliä... tosi kivaa... siinä tapauksessa se kastraatio ei tainnutkaan olla niin hyvä juttu  :(

Kisoissa ja treeneissä kuitenkin superpositiivista KEPIT, jotka tarkoituksella tein koiralle ekstravaikeaksi ja se suoriutui niistä täydellisesti!! Ei ole turhaa treenattu <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti