perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kisakunnon hiomista

Tällä viikolla olen ajellut hallille kolmesti. Tuntuu, että Noahlla on vielä vähintään A4-paperin verran opittavaa ja hiottavaa eikä niitä opita kotisohvalla istumalla  : ) Jokaisen treenin aiheena on ollut nopea intensiivinen ja onnistunut harjoitus. Tiistaina Noahn ja Takun kanssa pientä slalom-treeniä ja Noahlle myös keinu- ja keppitoistoa. Keskiviikkona treenasin vain Noahn kanssa keinua ja keppejä. Tänään kävin molempien kanssa ottamassa hetsikontakteja.

Takun kanssa tiistaina kolmella esteellä slalomia, taaksetyöntöjä ja päällejuoksuja. Kyllä huomaa, että ollaan rallateltu nyt menemään... ei ollut ihan oravan kuulottimet iskussa, mutta treenistä kuitenkn selvittiin voittajina pois ja molemmilla hyvä mieli. Kontakteilla tänään pysäytyksen vahvistamista hetsin kanssa, ei muuta. Huomenna kisoissa suunnitelmissa pysäytyskontaktit ja riskirajoilla vedetty hyppäri!

Noahn kanssa tiistaina pari toistoa keinulla ja perään vähän slalomia kolmella esteellä. Ihan tosi hienosti Noah pitää huolen rimoista hypyillä, eikä kyllä huvin vuoksi niitä tiputtele vaikka kiire onkin kova. Keskiviikkona treenin aiheena kepit ja niitä hetken aikaan erilaisista kulmista. Tänään konteja, puomia, A:ta ja keinua. Keinulla kaksi ihan sikahienoa toistoa ja tyytysinkin sitten niihin. A:lla ei mitään ihmeellistä, ihan perussettiä. Puomia joutusin Takun jälkeen ottamaan kertaalleen uudestaan, että sain hyvän ja nopean suorituksen. Pieni treeni vielä loppuun käännöksiä vahvistamaan kun on menty treeneissä viime aikoina aika luja....  Huomisten kisojen tavoitteena on keskittyä meidän perustekemiseen ja oikeasti yrittää muistaa nauttia ihan superhienosta koirasta, joka menee radalla kuin pieni raivoeläin  : )

Ihanaa mennä huomenna kisoihin pelkästään itsensä ja koirien kanssa!!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti