maanantai 11. tammikuuta 2016

FI AVA ja FI AVA-H Maiskis Milou

No nyt se on vihdoin tapahtunut! Noah sai viimeisen H-sertin! Tosin on omannut sen jo jonkin aikaa sillä serti oli mennyt 19.12. kisoissa koirakolle, joka ei voi sitä vastaanottaa, joten eilen mulle ilmoitettiin spostilla, että se kuuluikin meille! Ihan mahtia! Enpä olis uskonut, että Noahille tämän tittelin viimeistely veisi näin kauan, mutta nyt se on ANSAITUSTI meillä :)




Lauantaina meillä oli ne Jannen treenit. Aiheena oli perusohjauksia ja kepit. Noah liukastui jotenkin tai jotain muuta tapahtui ensimmäisellä kierroksella koska kuulin sen vinkaisevan yhdessä tiukassa kurvissa. Normaalilta vaikutti tämän jälkeen, mutta päätin jättää varoiksi rankan keppitreenin väliin ja jatkettiin toisella kierroksella ohjausten kanssa. On ollut nyt ihan OK, eikä näy mitään ontumisia tai muuta, mutta vien kuitenkin ensi keskiviikkona fyssarille. Aikahan oli varattu mulle, mutta mitäpä sitä ei koiransa eteen :D

Itse treeni oli hauska ja yksinkertainen! Erilaisilla ohjauksilla samaa kuviota läpi kellotuksen kanssa. Suorassa pujottelussa meillä oli kaikkien yllätykseksi paras aika takaaleikkauksilla... ohjaus mitä en juuri koskaan käyty, heheh.... ja takaakierroilla pakkovalssi oli nopein tapa. Ehkä on siis aika alkaa jalostaa meidän takaaleikkauksia :D

Kivan onnistuneen pätkän sain videolle! Noah oli ihan huusin taitava <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti