tiistai 15. lokakuuta 2013

Juhan opissa.

Eilen oltiin varattu keepiporukalla Juha Oreniukselta yksäri ja ajettiin kaaaauas treeneihin. Tällä nyky budjetilla tätä ei kyllä kovinkaan usein tulla harrastamaan. Mukana meidän kanssa oli Kirsi ja Eevi sekä Lotta ja Lysti. Lysti oli Lotalla lainassa kun oma koira sairaslomalla. Treeneihin osallistuin vain Noahn kanssa koska Takulla ei nyt tunnu olevan suurta tarvetta ohjatuille treeneille.

Rata oli kiva. Suoritettavissa oleva jatkuvan liikkeen rata. Juuri sitä mitä kaivattiin Noahn kanssa. Turhan vaikea treeni on tällä hetkellä ihan turhaa :)  Noahn kanssa ei oikeastaan suurempia ongelmia radalla ollut. Yritettiin yhtä kohtaa hioa, mutta hiottiin kyllä sitten ihan hiomisen ilosta. Takaakierrot meni paremmin kuin ikinä tällä radalla ja jotenkin antoi uskoa tulevaan, vaikken niitä ole itsekseen VIELÄKÄÄN treenannut...

Saatiin kuitenkin vahvistusta mun omille ajatuksille. Erittäin potentiaalinen ja nopea hyvä liitokeepi, jonka kanssa tarvitaan vaan lisää treeniä radoille, jonka kautta tulee lisää varmuutta. Samalla lisää treeniä kontakteille ja kepeille, vaikka tässä treeenissä ihan hyvin sujuivatkin.



On se vaan aika hirmuinen <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti