keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Arvokisanollat kasassa!

Eilen ajelin sinne Tampereelle kisoihin. Ei olla ennen kisattu TAMSKin uudessa hallissa, mutta hyvinhän siellä kulki koira ja ohjaaja. Kotiin tultiin viimeisen vaadittavan MM-karsinta tuloksen kanssa eli tuplanolla!! Hintana ohjaajan pieni urheiluvamma... mitäpä sitä ei agilityn eteen?! Hee hee....

Näissä mun hienoissa uusissa kengissä taisi olla vähän liian hyvä pito pohjaan, sillä nyrjäytin nilkkani ekan radan lopussa ja varovaisesti ohjailin Noahin loppuun tunnustellen oman jalan vastetta. Tuntui aika ikävästi kehräsluun alla. Heti radalta päästyä pyysin jalalle hetkeksi kylmää ja tunnusteltuani askellusta päätin koittaa sitoa sen ja yrittää seuraavalle radalle... koska kyllähän sitä tuplaa piti yrittää  :D   Yritys ja uskallus kannatti sillä nollahan sieltä saatiin ja jalkakin oli vielä matkassa mukana. En mä mitään kunnolla ohjata uskaltanut ja radassa oma varovaisuus näkyy huolestuttavan selkeästi myös Noahin etenemisessä. Herkkä poika on herkkä poika <3

Tänään on jalka ollut ihan kohtalainen. Ei pahemmin kipeä, mutta muistuttaa minua kyllä aina välillä, että jotain on tapahtunut. Menen huomenna varmuudeksi näyttämään jalkaa lääkärissä. Tuskin siellä mitään isoa, mutta onpahan sitten joku minua viisaampi koplannut konttia.

Videot tulevat tässä. Hyvin näkyy ekalla radalla keppien jälkeen putkella kun jalka pettää... pääsi vielä kaarroskin putkelta pahasti valumaan kun ei paikalle ehtinytkään ;)



Hienointa tässä on nyt se, että saa ihan rauhassa alkaa hurvittelemaan, testaamaan ja koettelemaan rajoja!! Nolliakin tuli ihan kivasti kerättyä nyt loppu vuodesta kun viimeiset 11 starttia sisälsi 7 nollaa  :)



PS. Agility burn out- teksti on kerännyt ihan valtavan määrän huomiota!! Sitä on avattu jo kohta 1500 kertaa. Ihan mieletöntä!! Se kyllä taitaa kertoa siitä, etten ole ihan omia kuvitellut ilmassa leijuvasta paineesta. Sinäänsä tosi harmittavaista, mutta toivottavasti joku löysi ehkä jotain ajatusta mun tekstistä käytettäväksi itselleen <3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti